Ryhmä ihmisiä istuu lumesta rakennetussa suojassa talvisessa maisemassa retkikeittimen ympärillä.
KUVAUS: Eräopaskoulutukseen osallistujat harjoittelevat talviretkeilyn taitoja lumesta rakennetussa leirissä Muonion tunturimaisemissa. Kuva: Lappia

Lappia käynnistää ensimmäisen englanninkielisen koulutusohjelmansa – eräoppaaksi voi opiskella Muoniossa

Ammattiopisto Lappia aloittaa historiansa ensimmäisen englanninkielisen koulutusohjelman syyskuussa 2026.

Ammattiopisto Lappian uusi eräopaskoulutus toteutetaan Muoniossa, ja sen tavoitteena on vastata kasvavaan tarpeeseen koulutetusta, kansainvälisestä työvoimasta Lapin matkailualalla.

Puolitoistavuotinen koulutus järjestetään monimuoto-opetuksena, ja sen voi suorittaa joko omaehtoisena koulutuksena tai oppisopimuksella. Haku ohjelmaan on jo käynnissä.

Kansainväliseen työvoimaan lisää osaamista

Koulutuksen taustalla on Lapin matkailualan nopea kasvu ja kansainvälistyminen. Alalla työskentelee runsaasti oppaita Suomen ulkopuolelta, mutta kaikilla ei ole riittävää koulutusta vaativiin olosuhteisiin.

– Yritykset tekevät tärkeää työtä perehdytyksessä, mutta koulutuksen avulla voimme nostaa osaamisen tasoa koko alalla, kertoo erä- ja luonto-opaskouluttaja Mikael Heikkilä tiedotteessa. 

Uusi ohjelma tarjoaa opiskelijoille laaja-alaisen osaamisen. Opintoihin sisältyy ohjelmapalveluiden suunnittelua ja toteutusta sekä käytännön taitoja, kuten ensiapua, lumiturvallisuutta ja vesipelastusta.

Tavoitteena on parantaa sekä palveluiden laatua että turvallisuutta koko Lapin matkailukentässä.

Pitkään suunniteltu avaus

Englanninkielinen koulutus on ollut Lappiassa tavoitteena jo pitkään, mutta sen toteuttaminen on mahdollistunut vasta nyt. Taustalla on oppilaitoksen pääsy ammatillisen koulutuksen toiminnanohjauskokeiluun vuosille 2026–2033, joka antaa aiempaa enemmän joustavuutta koulutusten järjestämiseen.

– On hienoa, että voimme vihdoin käynnistää tämän koulutuksen, Heikkilä sanoo.

Luontoalan koulutuksella on Muoniossa pitkät perinteet: suomenkielistä opetusta on järjestetty jo yli 30 vuoden ajan. Uusi englanninkielinen ohjelma avaa koulutuksen entistä laajemmalle, kansainväliselle kohderyhmälle ja tukee samalla Lapin matkailun kasvua.

Powered by Labrador CMS