Strawberry kiristää vastuullisuuslinjaansa
Pohjoismainen hotelliketju valmistelee uutta strategiaa, kun asiakkaiden ja EU-sääntelyn vaatimukset kasvavat.
Strawberry uudistaa vastuullisuustyötään EU sääntelyn ja hotelliasiakkaiden vastuullisuuteen kohdistuvien vaatimusten kiristyessä.
Osana muutosta Elin Penttilä on nimitetty pysyvästi konsernin VP Sustainability -tehtävään eli vastuullisuusjohtajaksi. Hän on toiminut Strawberryn väliaikaisena vastuullisuusjohtajana helmikuusta lähtien.
Penttilän tehtävänä on johtaa konsernin vastuullisuustyön seuraavaa vaihetta, jossa ympäristökysymysten rinnalla painotetaan entistä enemmän koko ESG-kokonaisuutta eli ympäristövastuuta, sosiaalista vastuuta ja hyvää hallintotapaa.
– Nykyään symboliset teot eivät enää riitä – asiakkaamme ja vieraamme vaativat enemmän tietoa ja täyttä läpinäkyvyyttä. Siksi keskitymme toimenpiteisiin, joilla on todellista vaikutusta, Penttilä sanoo.
Uusi vastuullisuusstrategia työn alla
Strawberry kertoo uuden vastuullisuusstrategiansa valmistelun olevan käynnissä syksyn aikana.
Yhtiö nostaa muutoksen taustalle muun muassa kiristyvän EU-sääntelyn, raportointivaatimukset sekä kasvavat vaatimukset vastuullisuusväitteiden todentamisesta ja jäljitettävyydestä.
Samalla konserni aikoo vahvistaa työtään monimuotoisuuden, osallisuuden ja sosiaalisen vastuun alueilla.
– Kestävä kehitys on ratkaisevan tärkeää tulevaisuuden kilpailukykymme kannalta. Meidän on tietysti vastattava markkinoiden tiukentuneisiin vaatimuksiin, mutta todellinen vahvuutemme piilee ihmiskeskeisyydessä ja kulttuurissamme, Strawberryn Hotel Services -liiketoiminnan CSO Josefin Lignè sanoo.
Päästöt vähentyneet yhtiön mukaan 55 prosenttia
Strawberry on viime vuosina tehnyt myös konkreettisia investointeja hotellien ympäristövaikutusten vähentämiseen.
Yhtiön mukaan sen omassa toiminnassa syntyvät Scope 1- ja Scope 2 -päästöt vähenivät vuosina 2022–2025 yhteensä 55 prosenttia, vaikka hotellien määrä kasvoi samalla.
Strawberry kertoo ostamastaan sähköstä 94 prosentin olevan uusiutuvaa. Lisäksi yli 90 prosenttia konsernin hotellitoiminnasta on sertifioitu pohjoismaisella Joutsenmerkillä.
Konserni on sitoutunut valmistelemaan Science Based Targets initiative -aloitteen eli SBTi kriteerien mukaiset lyhyen aikavälin ilmastotavoitteet. Tavoitteiden validointia suunnitellaan vuodelle 2027.
Suurin osa päästöistä syntyy arvoketjussa
Hotelliyhtiön oman toiminnan ulkopuolinen arvoketju muodostaa Strawberryn mukaan valtaosan konsernin päästöistä.
Ostetut tavarat ja palvelut, erityisesti ruoka ja juoma, muodostavat yhtiön mukaan noin 80 prosenttia kokonaispäästöistä.
Strawberry kertoo kehittäneensä tavarantoimittajiensa kanssa järjestelmää, jossa tuotteiden päästökertoimet yhdistetään hankintajärjestelmään. Sen avulla konserni pyrkii seuraamaan esimerkiksi hotellien ruokalistojen muutosten vaikutuksia päästöihin.
Yhtiö on muun muassa vähentänyt punaisen lihan käyttöä ja ottanut käyttöön tuotteita, joissa lihaa on korvattu osittain kasvipohjaisilla raaka-aineilla.
Ilmastorahastosta yli 40 miljoonaa kruunua hankkeisiin
Strawberry perusti oman ilmastorahastonsa vuonna 2022.
Rahaston kautta yhtiö kertoo sijoittaneensa tähän mennessä yli 40 miljoonaa Norjan kruunua hotellien päästövähennyksiin ja alan uusiin ratkaisuihin.
Tästä 35 miljoonaa kruunua on käytetty 80 hotellien sisäiseen hankkeeseen, kuten aurinkopaneeleihin, lämmitys- ja ilmanvaihtojärjestelmien parantamiseen sekä fossiilisen kaasun käytöstä luopumiseen.
Lisäksi viisi miljoonaa kruunua on sijoitettu muun muassa ruokaan ja älykkäisiin rakennuksiin liittyviin ilmastoratkaisuihin.
Strawberrylla on yli 250 hotellia Pohjoismaissa. Konserniin kuuluvat muun muassa Comfort Hotel, Quality Hotel, Clarion Hotel ja Home Hotel sekä yli 40 itsenäistä hotellia.
Aiheeseen liittyvät artikkelit
-
Strawberry vaihtaa lahjakorttien koodit tietomurron jälkeen
Tietomurto voi koskea tuhansia lahjakortteja, ja ketju on ryhtynyt varotoimiin asiakkaidensa turvaamiseksi.
-
Home Hotel Jugend sai uuden johtajan
Jenni-Maria Satopää siirtyy Helsingin jugendhotellin vetäjäksi Strawberry-konsernin sisältä.
-
Strawberryn ostovoima ulottuu hotellien ulkopuolelle
Hotelliketju käyttää 540 miljoonan euron hankintojaan toimitusketjujen ympäristö- ja ihmisoikeusriskien vähentämiseen.
-
Stordalen tuo uuden kaupunkikeitaan Tukholmaan
Marievikiin nousee 16-kerroksinen hotelli, johon tulee spa, allasklubi ja skybar.
-
Stordalen paljastaa menestyksensä tärkeimmän keinon
Strawberryn perustaja kertoo, miksi hän hakeutuu itseään osaavampien ihmisten seuraan hotellialan muuttuessa.