Suuri Oulu-tekstitaideteos aukiolla, ja muutama ihminen seisoo sen edessä iltavalossa.
Oulun nähtävyyksiä esittelevä Oulu-tekstiteos kohoaa aukiolla auringonlaskun valossa, kun ihmiset pysähtyvät sen eteen.

Oulun Matkailusta tulee Visit Northern Finland

Nimenmuutos kertoo yhtiön kasvaneesta roolista koko Pohjois-Suomen matkailun kansainvälisessä markkinoinnissa, vaikka Oulu säilyy toiminnan ytimessä.

Julkaistu Muokattu

Oulun Matkailu Oy muuttaa nimensä Visit Northern Finland Oy:ksi, kertoo yritys. Toiminimen muutos heijastaa yhtiön kasvavaa roolia koko Pohjois-Suomen matkailun kansainvälisessä markkinoinnissa, vaikka Oulun matkailun edistäminen säilyy edelleen sen tärkeimpänä tehtävänä.

Yhtiön hallitus ja osakkaat hyväksyivät nimenmuutoksen yksimielisesti kesäkuussa pidetyssä yhtiökokouksessa. Muutoksen taustalla on toiminnan laajeneminen Oulun seudulta koko Pohjois-Suomen matkailun markkinointiin.

Viime vuosina yhtiö on toteuttanut matkailumarkkinointia useiden brändien alla, kuten Visit Oulu, Visit Northern Finland ja Oulu Convention Bureau. Uuden nimen tavoitteena on selkeyttää toimintaa erityisesti kansainvälisillä markkinoilla.

– Oulun matkailumarkkinointi on edelleen yhtiömme ydintehtävä. Samaan aikaan olemme kasvaneet pohjoisen Suomen yhteiseksi ääneksi kansainvälisillä matkailumessuilla ja markkinoilla. Uusi nimi kertoo tästä kasvusta, sanoo tiedotteessa toimitusjohtaja Y.T. Anderson.

Yhteistyö vahvistanut Pohjois-Suomen näkyvyyttä

Yhtiön mukaan merkittävä askel alueellisen yhteistyön vahvistamisessa oli vuonna 2021 käynnistynyt Pohjolan rengastie -yhteismarkkinointihanke. Mukana ovat olleet muun muassa Oulu, Kempele, Ii, Hailuoto, Liminka, Tyrnävä, Raahe, Kemi, Ranua, Syöte ja Rokua Geopark. Hankkeen kokemusten perusteella Pohjois-Suomen matkailukohteet menestyvät kansainvälisillä markkinoilla parhaiten yhteisen brändin alla.

Visit Northern Finlandin tavoitteena onkin toimia jatkossa koko alueen kattobrändinä, jonka alle sijoittuvat niin luonto-, kulttuuri- ja tapahtumamatkailu kuin liikematkailukin.

Oulu säilyy toiminnan keskiössä

Vaikka nimi muuttuu, Oulun kaupungin matkailumarkkinointi säilyy yhtiön tärkeimpänä yksittäisenä tehtävänä. Oulun kaupungin kanssa tehty ostopalvelusopimus jatkuu ennallaan, ja kuluttajamarkkinoinnissa käytetään edelleen Visit Oulu -brändiä. Myös Oulun Matkailu jää yhtiön viralliseksi aputoiminimeksi.

Yhtiössä uskotaan, että Oulu2026 -kulttuuripääkaupunkivuosi tarjoaa alueelle merkittävän mahdollisuuden kasvattaa matkailua myös pitkällä aikavälillä.

Kansainvälistä markkinointia Euroopasta Japaniin

Visit Northern Finland toimii alueellisena matkailumarkkinointiorganisaationa ja vastaa Pohjois-Suomen kansainvälisestä B2B-markkinoinnista. Yhtiö markkinoi aluetta muun muassa saksankielisissä maissa, Espanjassa, Japanissa ja Yhdysvalloissa sekä osallistuu kansainvälisille matkailumessuille.

Nimenmuutos ei vaikuta yhtiön käytännön toimintaan. Y-tunnus, pankkiyhteydet, henkilöstö ja voimassa olevat sopimukset säilyvät ennallaan. Uutena muutoksena henkilöstö ottaa käyttöön myös @visitnorthernfinland.fi-sähköpostiosoitteet.

Oulun kaupungin, seutukuntien ja matkailuyritysten omistama Visit Northern Finland Oy pyrkii nimenmuutoksella vahvistamaan asemaansa yhtenä Suomen merkittävimmistä alueellisista matkailumarkkinointiorganisaatioista ja nostamaan Pohjois-Suomen tunnettuutta kansainvälisillä matkailumarkkinoilla.

Powered by Labrador CMS