S-ryhmän uusi matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjujohtaja Laura Tarkka mustassa poolokauluspaidassa tummalla taustalla.
S-ryhmän matkailu- ja ravitsemiskaupan uutena ketjujohtajana lokakuun alussa aloittanut Laura Tarkka suhtautuu tulevaan tehtäväänsä innostuneesti.

S-ryhmän uusi johtaja näkee Suomen valttikortit

Laura Tarkka uskoo, että matkailun kasvu voi tuoda elinvoimaa ympäri Suomen – mutta se vaatii koko alan yhteistyötä.

Julkaistu

S-ryhmän matkailu- ja ravitsemiskaupan uutena ketjujohtajana lokakuun alussa aloittanut Laura Tarkka suhtautuu tulevaan tehtäväänsä innostuneesti. Monipuolisen uran eri toimialoilla tehnyt Tarkka uskoo, että suomalaisella matkailulla on huomattavasti nykyistä enemmän kasvupotentiaalia.

Travelnews Finlandin haastattelussa Tarkka kertoo, että tehtävässä häntä houkuttelivat erityisesti S-ryhmän vahva markkina-asema, toiminnan valtakunnallinen merkitys sekä mahdollisuus edistää koko matkailu- ja ravintola-alan kehitystä.

– S-ryhmä on markkinajohtaja Suomen matkailu- ja ravitsemiskaupassa ja samaan aikaan valtavan merkityksellinen toimija monella alalla koko Suomelle, Tarkka toteaa.

Hänellä on kokemusta muun muassa rahoitusalalta, elintarvikealalta, kulutuselektroniikkakaupasta ja hotelliliiketoiminnasta.

– Olen saanut urallani tehdä töitä useilla toimialoilla ja työskennellä yhdessä osaavien, sitoutuneiden ja erilaisia näkökulmia tuovien ihmisten kanssa. Koen, että tätä samaa saan nyt jatkaa ja ammentaa S-ryhmässä.

Tarkalle matkailu on myös laajempi yhteiskunnallinen kysymys.

– Toinen merkittävä ajuri on vankkumaton uskoni matkailun ja palvelusektorin merkitykseen kotimaisen kasvun ja etenkin talouskasvun tuojana.

Ensimmäisenä tavoitteena kuunnella ja oppia

Uudessa tehtävässään Tarkka aikoo aloittaa tutustumalla perusteellisesti S-ryhmän matkailu- ja ravitsemiskaupan toimintaan sekä ennen kaikkea sen henkilöstöön.

– Ensimmäinen tavoitteeni on tietenkin perehtyä, oppia ja kuunnella. Minulla on lähes intohimo ihmisiin, eli tarkoitus on päästä kiertämään ja tutustumaan toki palveluihin ja tuotteeseen, mutta etenkin ihmisiin.

Tarkka painottaa henkilöstön roolia asiakaskokemuksen rakentamisessa.

– He jättävät sen kuuluisan muistijäljen vieraisiimme ja asiakkaisiimme.

Uusi ketjujohtaja näkee S-ryhmän valtakunnallisen toiminnan tarjoavan merkittäviä mahdollisuuksia matkailun kehittämiseen. Hänen mukaansa kyse ei kuitenkaan ole pelkästään yhden yrityksen kasvusta, vaan koko toimialan yhteisestä tulevaisuudesta.

– Meillä on edessä iso mahdollisuus, sillä Suomen matkailussa on valtavasti potentiaalia. S-ryhmällä on koko maan kattavana yrityksenä ainutlaatuinen mahdollisuus pistää vauhtia paitsi omaan tekemiseen myös kiihdyttää koko alan kasvua.

Tarkka muistuttaa, ettei matkailualan kasvua rakenneta yksin.

– Siihen tarvitaan kaikki toimijat. Kun matkailuala kasvaa, se tuo työtä, palveluita ja elinvoimaa ympäri Suomen.

Suomi voisi ottaa oppia muiden Pohjoismaiden matkailumenestyksestä

Tarkka näkee Suomen matkailumarkkinassa runsaasti hyödyntämättömiä mahdollisuuksia. Hän nostaa esiin erityisesti muiden Pohjoismaiden kokemukset matkailun kansainvälisestä kasvattamisesta.

– Meillä on suorastaan valttikortit kädessä. Toki on paljon työtä tehtävänä koko alana, laajasti yhdessä.

Hänen mukaansa Suomessa olisi syytä tarkastella entistä tarkemmin, miten muut Pohjoismaat ovat onnistuneet vahvistamaan matkailuelinkeinoaan.

– Meillä on Suomessa paljon opittavaa muiden Pohjoismaiden matkailumenestyksestä. Olen saanut todistaa, kuinka tämä temppu on tehty onnistuneesti esimerkiksi Tanskassa.

Tanskan esimerkki osoittaa Tarkan mielestä, että määrätietoisella kehittämisellä voidaan saavuttaa merkittäviä tuloksia.

– Se ei ole helppoa, mutta täysin mahdollista. Ja tämä oikeasti inspiroi.

Matkailun kasvu rakennetaan yhdessä

Kun Tarkalta kysytään, mitä hän odottaa uudessa tehtävässään kaikkein eniten, vastaus palaa kahteen hänen haastattelussaan toistuvaan teemaan: ihmisiin ja kasvuun.

– Oppimista ja tietenkin ihmisten kohtaamista. Ja laajasti matkailun ja ravintola-alan kasvun rakentamista yhdessä koko toimialan kanssa.

Powered by Labrador CMS