Samankaltaista luettavaa:
-
Visit Groupista tulee VISIT
Matkailuteknologiayhtiö yhdistää yli 10 000 asiakkaan käyttämät tuotteensa ja palvelunsa yhden brändin sekä alustan alle.
-
Näin lentoyhtiöallianssi hyödyttää matkustajaa
Lentoyhtiöallianssi voi tehdä vaihtoyhteyksistä sujuvampia, helpottaa matkatavaroiden kulkua ja tuoda piste- sekä statusetuja myös muilla yhtiöillä.
-
Kouvolaan nousee uusi monitoimiareena
SRV toteuttaa noin 18 miljoonan euron areenan Urheilupuistoon, ja rakennustyöt käynnistyvät syksyllä 2026.
-
Wellness ei ole vain hotellin spa
Six Sensesin Anna Bjurstam sanoo, että aidosti toimiva wellness rakentuu hotellin kulttuurista, ei trendikkäistä tiloista tai hypepalveluista.
-
Heathrow leikkasi ennusteitaan Lähi-idän kriisin vuoksi
Lontoon Heathrow odottaa matkustajamäärien ja tuloksen heikkenevän, mikä voi enteillä kansainvälisen lentoliikenteen kasvun hidastumista myös muualla Euroopassa.
-
Singapore Airlines laajentaa yhteistyötä Kiinassa
Air Chinan kanssa valmisteltava yhteisyritys syventäisi reitti-, hinnoittelu- ja kanta-asiakasyhteistyötä sekä vahvistaisi yhtiön kasvua Kiinan markkinoilla.
-
SAS hankkii jopa 40 kaukokonetta
Tanskan valtiovarainministerin mukaan SAS:n mittava lentokoneinvestointi vahvistaa taloutta, Kööpenhaminan lentoasemaa ja vähentää samalla päästöjä sekä melua.
-
SAS nostaa Kööpenhaminan ohi Arlandan
Jätti-investoinnit vahvistavat Kastrupin asemaa Skandinavian päähubina, kun Ruotsin Arlanda jää ilman selkeää kansallista tukea.
-
SAS panostaa voimakkaasti mannertenväliseen liikenteeseen – suurin investointi koskaan
SAS ottaa seuraavan askeleen pitkän aikavälin kasvustrategiassaan ja esittelee yhtiön 80-vuotisen historian suurimman investoinnin. Tilaus kattaa enintään 40 Airbus-lentokonetta kaukoliikenteeseen – yhdistelmän uusia A330-900neo-koneita ja lisää A330-300-koneita kapasiteetin turvaamiseksi ennen uusien lentokoneiden toimituksia. Tilauksen listahinta on yli 10 miljardia dollaria.
-
Hanko kokoaa palvelut digitaaliselle kartalle
Uusi palvelukartta helpottaa matkailijoiden ja asukkaiden arkea kokoamalla nähtävyydet, yritykset ja ulkoilukohteet yhteen osoitteeseen.