Hymyilevä pikkutakkiin pukeutunut henkilö seisoo vaaleaa taustaa vasten.
Kaj Takolander

Suomen matkailun potentiaali kaipaa rohkeutta

Helsingin Sataman johtaja Kaj Takolander korostaa matkailun vientimahdollisuuksia ja strategista merkitystä Suomen taloudelle.

Matkailu ei ole sivujuonne, se on vientikauppaa

Takolanderin mukaan Suomessa matkailua katsotaan usein väärän mittarin kautta. Kun kokonaisuus niputetaan kuluttamiseksi, sen vientiluonne unohtuu.Hänen arvionsa on, että matkailun vientivaikutus on useiden miljardien luokkaa. Se tarkoittaa ulkomaista rahaa Suomeen, aivan kuten tavaran viennissä.Samalla hän tunnistaa suomalaisen ajattelutavan, jossa kasvua haetaan helposti teollisista menestystarinoista ja seuraavasta tuotannon suuresta läpimurrosta. Matkailu jää odottamaan vuoroaan, vaikka se voisi olla kasvun selkänoja jo nyt.

Helsingin Satama myy Helsinkiä maailmalle, vaikka ydin on satamatoiminta

Helsingin Satama on sataman pitäjä, mutta Takolanderin mukaan rooli on käytännössä myös paljon enemmän. Satama on rajapinta moneen matkailualan toimijaan. Kansainvälisten varustamoiden ja matkailutoimijoiden suuntaan Helsinkiä myydään aktiivisesti.

Hänen mukaansa Helsingin Satama tekee käytännön työtä jatkuvasti. Omaa kaupunkia ja kohdetta viedään eteenpäin siellä, missä päätökset syntyvät ja reitit suunnitellaan.

Takolander nostaa esiin Helsingin konkreettiset vahvuudet, jotka ovat helppoja perustella myös kansainvälisesti.

Helsinki ei ole ruuhkainen ja se on helposti koettavissa. Keskusta on käveltävä ja moni kiinnostava asia on lähellä. Lisäksi sataman ja lentokentän välinen saavutettavuus toimii hyvin.

Takolander muistuttaa myös mittakaavasta ja osaamisesta. Helsingin kautta kulkee vuosittain lähes 10 miljoonaa matkustajaa, ja se on näin Euroopan vilkkaimpia kansainvälisiä matkustajasatamia. Se kertoo kyvystä palvella ja käsitellä suuria matkustajamääriä sujuvasti ja turvallisesti.

Suomi on kohteena outolintu, ongelma ei ole sisältö vaan profiili

Takolander tiivistää Suomen kansainvälisen haasteen yhteen havaintoon. Suomi on monelle kiinnostava kohde, mutta mielikuva on epäselvä.Hänen mukaansa Suomella ei ole riittävän selkeää profiilia, joka jäisi maailmalla mieleen. Tämän seurauksena markkinointi sirpaloituu. Yhtenä hetkenä Suomi on Lappi, seuraavana design, sitten arkkitehtuuri, sitten kulttuuri ja lopputulos muistuttaa tilkkutäkkiä.Takolander ei vähättele Lapin vetovoimaa, mutta varoittaa yksipuolisuudesta. Kun jokin toimii, vaarana on että se ylikuormittuu. Keskustelu kääntyy nopeasti kielteiseksi ruuhkien, hintojen ja paikallisväestön arjen kautta. Samaan aikaan muu Suomi jää hyödyntämättä.Hänen viestinsä on, että Suomen pitäisi valita terävämpi tarina ja toistaa sitä rohkeasti ja väsymättömästi.

Sauna on maailmanluokan ilmiö, joka meidän pitää ottaa vahvasti haltuun

Takolanderin vahvin yksittäinen kasvupointti on sauna. Hänen mukaansa Suomella on käsissään ainutlaatuinen, globaalisti ymmärrettävä käsite, mutta emme käytä sitä kunnianhimoisesti. Sauna on vahvasti elävää kansanperinnettä, jonka juuret ulottuvat kauas muinaisuuteen. Sauna on ilmiönä aidosti suomalainen.Hän muistuttaa myös, että sauna on yksi harvoja suomalaisia sanoja, joka on sama niin suomeksi kuin englanniksi. Ja myös siksi se on valtava mahdollisuus.Takolander kertoo esimerkkejä siitä, miten ulkomaalaiset asiakkaat ja yhteistyökumppanit reagoivat saunaan. Se on heille aidosti eksoottista, kiinnostavaa ja koettavaa. Silti sauna jää Suomessa usein sivulauseeksi tai korkeintaan irralliseksi ohjelmanumeroksi.Hänen ajatuksensa on selvä. Saunasta voisi rakentaa kokonaisen konseptin, joka elää tuotteina, reitteinä, tapahtumina ja rituaaleina, eikä vain yhtenä aktiviteettina.

Sama sisältö paikallisille ja kansainvälisille, mutta ensin tähdeksi kotona

Takolander kyseenalaistaa suomalaisen tavan erotella kotimainen ja turistille tehty. Hänen mukaansa paras kansainvälinen vetovoima syntyy siitä, mikä on aidosti kiinnostavaa myös paikallisille.Hän tiivistää ajatuksen niin, että ensin on oltava kiinnostava kotona. Vasta silloin siitä tulee uskottavaa myös muille.Tämä näkyy erityisesti tapahtumissa. Takolander suhtautuu varauksella keinotekoisesti rakennettuihin tapahtumiin, joilla ei ole juurta paikallisessa elämässä. Jos tapahtuma on vain turisteille, se jää helposti irralliseksi.Hänen mukaansa esimerkiksi Helsingin ydinkeskustan elävöittämisessä ensin rakennetaan kaupunkielämää, kivijalkaa, kohtaamisia ja syitä tulla. Sitten niistä kerrotaan maailmalle.

Kääntösatamatoiminta generoi laajasti matkailutuloja

Risteilymatkailussa Takolander korostaa erityisesti kääntösatamana toimimisen potentiaalia. Kun Helsinki ei ole vain välietappi, vaan lähtö tai päätepiste, syntyy aivan eri mittaluokan vaikutus.Kun matkustaja lentää Helsinkiin lähteäkseen risteilylle tai palaa risteilyltä Helsinkiin, seurauksena syntyy hotelliyöpymisiä, ravintola- ja ostoskulutusta sekä logistiikka- ja palveluketjujen kysyntää. Samalla tarvitaan sujuvaa matkatavarakäsittelyä ja yhteistyötä lentokentän kanssa.Takolander kertoo, että yhteistyötä tehdään myös Finavian kanssa, jotta matkustajan kokemuspolku olisi mahdollisimman onnistunut.Hän painottaa lisäksi yhteistyön merkitystä laajemmin. Satama ei tee tätä turnaround-kehitystä yksin. Helsingin Satama tekee tiivistä työtä niin varustamoiden kuin niiden agenttien, ja myös että maapalvelukumppaneiden kanssa, jotta kokonaisuus toimii.

Koululomat ovat kasvun este

Takolanderin yllättävin ja samalla konkreettisin kasvuargumentti liittyy Suomen lomarakenteeseen. Hänen mukaansa kysyntää olisi, mutta tarjonta sulkeutuu väärään aikaan.Hän kuvaa, että elokuussa olisi merkittävästi kysyntää Manner-Euroopasta, mutta moni palvelu ja osa vetovoimasta on käytännössä kiinni. Tämä tekee kasvusta vaikeaa, koska sesonki puristuu liian kapeaksi. Takolander uskoo, että koululomien siirtäminen parilla kolmella viikolla ja kauden palveluiden jatkaminen elokuuksi toisi huomattavaa kasvua.

Heinäluoman viesti: Suomen matkailu on alikehittynyttä

Takolander nostaa esiin myös poliittisen keskustelun ja viittaa europarlamentaarikko Eero Heinäluoman (SDP) pitämään puheeseen viime syksynä eräässä matkailualan tilaisuudessa.Heinäluoman viesti oli hänen mukaansa selkeä. Suomen matkailuala laahaa kehityksessä perässä verrattuna useimpiin EU-maihin. Monissa maissa matkailun osuus BKT:sta on merkittävästi suurempi kuin Suomessa, joten se on keskeinen osa maiden taloutta ja sen kasvua.Takolander kokee Heinäluoman viitoittaman vertailun tärkeänä. Jos matkailu halutaan nostaa uudelle tasolle, tarvitaan sekä toimialan omaa kunnianhimoa että poliittista omistajuutta. Samanlaista, jota näyttää löytyvän muista EU-maista.Hän huomauttaa, että herää toivo, että jos SDP on mukana maamme seuraavassa hallituksessa, sillä olisi aito mahdollisuus vahvistaa matkailun asemaa. Se tarkoittaisi matkailun tunnistamista kasvualana, joka luo merkittävästi työpaikkoja ja generoi, verotuloja ja vientituloja Suomeen. Näemmekö kenties konkreettisia päätöksiä, joilla toimialaa tuetaan pitkäjänteisesti?

Mitä pitäisi tehdä seuraavaksi

Takolanderin mukaan Suomen matkailun läpimurto vaatii kolmea asiaa.Ensinnäkin matkailu pitää nostaa aidosti strategiseksi vientialaksi.Toiseksi Suomelle pitää rakentaa selkeämpi profiili ja tarina, joka ei vaihdu kampanjasta toiseen.Kolmanneksi pitää uskaltaa tarttua rakenteisiin, erityisesti lomarytmiin ja palveluiden aukioloon.Lopuksi Takolander haluaa, että kansainväliset matkailuammattilaiset ymmärtävät Suomesta yhden perusasian. Suomessa on aito ja omalaatuinen kansa, joka elää turvallisessa yhteiskunnassa. Täällä laatu korvaa määrän. Elämäntapamme on kestävä ja arkemme toimii. Se on vahvuus, joka pitäisi osata selkeästi sanoittaa.

Helsingin Satama

Helsingin Satama on yksi Euroopan vilkkaimmista matkustajasatamista ja keskeinen toimija Suomen kansainvälisen saavutettavuuden, risteilyliikenteen ja merellisen matkailun kehittämisessä. Satama tekee tiivistä yhteistyötä varustamoiden, matkailutoimijoiden ja viranomaisten kanssa, jotta Helsingin rooli kansainvälisenä lähtö- ja kohdesatamana vahvistuu.Helsingin Satama ei toimi vain infrastruktuurin ylläpitäjänä, vaan osallistuu aktiivisesti Helsingin ja Suomen markkinointiin kansainvälisille matkailutoimijoille ja risteily-yhtiöille. Tavoitteena on kasvattaa Helsingin merkitystä erityisesti turnaround-satamana sekä lisätä matkailun taloudellisia vaikutuksia kaupunkiin ja koko maahan.

Powered by Labrador CMS