Palace jälleen Suomen paras ravintola

Seitsemättä vuotta peräkkäin ykkössijalla, BasBas ja Grön seuraavat.

Palace pitää ykkössijaa hallussaan jo seitsemättä vuotta peräkkäin. Kahden Michelin-tähden fine dining -ravintola tunnetaan korkeatasoisesta keittiöstään. Pitkällä voittoputkellaan Palace on noussut samalle tasolle suomalaisen ravintolahistorian aiemman ennätyksen kanssa. Sama saavutus oli aikanaan ravintola Chez Dominiquella, joka voitti äänestyksen vuosina 2004–2011. Hans Välimäkin perustama ravintola toimi Helsingin Ludviginkadulla ja oli aikanaan ensimmäinen suomalainen ravintola, jolle myönnettiin kaksi Michelin-tähteä.

Listan kärkipää pysyi tänä vuonna varsin tutun näköisenä. BasBas nousi toiselle sijalle ja Grön kolmanneksi.

Sadasta ravintolasta koostuvalla listalla nähtiin myös uusia nimiä. Turusta mukaan nousi Vinossa, Vantaalta Vintero ja Helsingistä Boreal, Bisoubisou, Shii sekä Twenty Four Social Club. Lisäksi Vaasan Fröj teki ensiesiintymisensä. Sijalle 15 noussut Bona Fide valittiin viime vuonna Suomen Gastronomien Seuran vuoden ravintolaksi.

Edellisen listan, vuoden 2024, kärjessä olivat Palace, Grön, BasBas, Kaskis ja Savoy. Palacen ja Chez Dominiquen voittokausien välissä ykkössijan ovat vuosien varrella saavuttaneet myös Grön (2018 ja 2019), Olo (2012) sekä Farang (2011). Lista Suomen parhaista ravintoloista on julkaistu vuodesta 2004 lähtien, ja nykyisin se kattaa 100 parasta ravintolaa ympäri maan.

Suomen 100 Parasta ravintolaa 2026

1. Palace, Helsinki2. BasBas, Helsinki3. Grön, Helsinki4. Jason, Helsinki5. Kaskis, Turku6. Kajo, Tampere7. Alexanderplats, Helsinki8. Savoy, Helsinki9. Solitary, Rantasalmi10. Luovuus kukkii kaaoksesta, Helsinki11. Vinkkeli, Helsinki12. Demo, Helsinki13. Olo, Helsinki14. Finnjävel Salonki, Helsinki15. Bona Fide, Helsinki16. Teller, Helsinki17. Café Savoy, Helsinki18. Kuurna, Helsinki19. Le Grec, Helsinki20. Shii, Helsinki21. Nolla, Helsinki22. Mami, Turku23. Sky Kitchen & View, Rovaniemi24. Bistro Bardot, Helsinki25. Vår, Porvoo26. Nokka, Helsinki27. The Grand Bar & Grill, Helsinki28. Bisoubisou, Helsinki29. Smör, Turku30. SicaPelle, Porvoo31. Ravintola 305, Helsinki32. Muru, Helsinki33. Twenty Four Social Club, Helsinki34. Kosmos, Helsinki35. Wellamo, Helsinki36. Fröj, Vaasa37. Boreal, Helsinki38. Boulevard Bar & Seafood, Helsinki39. Le Ankka, Helsinki40. Plein, Helsinki41. Laivakoira, Helsinki42. Apaja, Tampere43. Musta Lammas, Kuopio44. Gustavo, Turku45. Vinossa, Turku46. Ravinteli Huber, Tampere47. Vintero, Vantaa48. Goose Pastabar, Helsinki49. The Bull & The Firm, Helsinki50. Esmes, Helsinki51. Ragu, Helsinki52. Aperte, Helsinki53. Brasserie, Amelie Turku54. LiV, Tampere55. AOI, Helsinki56. Sumu, Lappeenranta57. Brasserie Lionne, Helsinki58. Officine Brera, Helsinki59. Bouchon Carême, Helsinki60. Tertin kartano, Mikkeli61. Pastis, Helsinki62. Pöllöwaari, Jyväskylä63. Carelia, Helsinki64. Ateljé Finne, Helsinki65. The Tart, Helsinki66. Miilu Bar & Grill, Kolari67. Paulette, Helsinki68. Gastro Cafe Kallio, Helsinki69. Urban , Kuopio70. Wolkoff, Lappeenranta71. Tintå, Turku72. Brasa, Helsinki73. Oobu, Turku74. Paakari, Kangasala75. Karu Izakaya, Turku76. Maukku, Helsinki77. Pompier Espa, Helsinki78. Nefer Nefer Nefer, Helsinki79. Robusto, Turku80. Sea Horse, Helsinki81. Hugo, Oulu82. Passio, Helsinki83. Sake Bar & Izakaya, Helsinki84. Boon Nam, Helsinki85. Kielo, Joensuu86. Lehtovaara, Helsinki87. Kolme Kruunua, Helsinki88. Bistro Eloisa, Tampere89. Villit ja Viinit, Tampere90. Le Coucou Vert , Helsinki91. Osteria dei Mancini, Helsinki92. Wino, Helsinki93. Gastropub Mylly, Lahti94. Kopo, Tampere95. Gasropub Tuulensuu, Tampere96. Havu Kitchen & Bar, Kuopio97. Hejm, Vaasa98. Mat Distrikt ,Helsinki99. Bistro Le Coin, Helsinki100. Edvin Pizza Napoletana, Helsinki

Kategoriavoittajat

Paras Innovatiivinen (Wihuri Metro-tukku): Nolla, Helsinki

Paras Tulokas (Quandoo): Esmes, Helsinki

Paras Tunnelma: BasBas

Paras Palvelu: BasBas

Paras Viinilista: Palace

Ammattilaisten Ammattilainen (Helsingin Messukeskus): Jari Vesivalo, ravintola Jason, Helsinki

Paras Muutoksentekijä: Lauri Kaivoluoto, ravontola Backas, Vantaa.

Suomen 50 parasta ravintolaa -äänestyksen järjestää Viisi Tähteä Media. Äänestäjiksi kutsutaan ravintola-alan, juoma- ja ruokabisneksen sekä ruokajournalismin ammattilaisia. Tänä vuonna äänestykseen osallistui noin 500 asiantuntijaa.

Powered by Labrador CMS